1. Sattuuko se brassi kamalasti?

-Brassisokerointi on varmaankin naisten eniten ottama sokerointi ympärivuotisesti. Kyllähän se kaikilla jonkinverran tuntuu ja ensimmäinen kerta on pahin. Olen sokeroinut kohta 10 vuotta ja erityisesti brassiasiakkailta tulee kiitosta nopeudesta, hyvästä tekniikasta ja hellävaraisuudesta. Minulla brassin tekemiseen menee yleisimmin aikaa n.15-20 minuuttia.  Tuntemukset helpottuvat kyllä ensimmäisestä kerrasta huomattavasti säännöllisesti käytynä.

2. Onko kukaan jättänyt kesken?

Kukaan ei ole jättänyt kesken ja kaikki on jääneet henkiin J  Useimmat tulevat n.4 viikon kuluttua uudelleen.

3. Miten kukaan täysjärkinen tulee brassiin ja vielä maksaa siitä?

Useimpien pääsyynä tulla erityisesti brassisokerointiin on sheivauksen ja muiden karvanpoistomenetelmien aiheuttama ihoärsytys, kutina, tulehdukset ym. Sokerointi on hellävarainen ja hygieeninen tapa poistaa karvoja herkimmiltäkin alueilta. Iho pysyy yleensä pehmeänä ja sileänä n.2viikkoa ja siitä pikkuhiljaa alkaa nousta uutta karvaa  taas ihon pinnalle. Säännöllisesti tehtynä sokerointi heikentää ja hidastaa karvan kasvua ja on mahdollista että tulee jotain kohtia joihin karva ei enää kasva lainkaan.

Ammattilaisen toteuttama karvanpoisto sokeroinnilla säästää huomattavasti asiakkailta aikaa, vaivaa, ihoärsytyksiä, hermoja, ja kotisokerointia kokeilleilta kuulemma myös selkäkipuja ja sotkua J.

4. Onko mitään kivunlievityskeinoja?

– Kipua voi itse lievittää apteekeissa myytävillä puudutevoiteilla tuntia ennen sokerointia, jotkus kokevat myös särkylääkkeen tuovan helpotusta. Karvoja voi tarvittaessa myös itse lyhentää n.1 cm pituisiksi ennen sokerointia, jolloin sokerin levittäminen ei aiheuta niin suurta tuskaa kuin täyspitkän karvan kanssa.

5. Kuukautiset alkoi odottamatta, voiko sokerointiin tulla?

-Kuukautisten aikana voi hyvin tehdä brassi- tai bikinisokeroinnin, kunhan on tamponi tai kuukuppi. Monet kuitenkin kokevat suurempaa kipuherkkyyttä kuukautisten aikana. Hoitolassamme on mahdollista peseytyä ennen sokerointia.

6.  Onko sokeroinnissa käymiselle yleisesti jotain esteitä?

-Sokerointi tehdään vain terveelle iholle, joten kaikki ihosairaudet sokeroitavalla alueella ovat este. Myöskään auringonpolttamaa ihoa ei sokeroida ja tietyt erikoishoidot- ja aineet sekä lääkkeet saattavat olla esteenä sokeroinnin tekemiselle.

7. Pitääkö sokerointiin valmistautua jotenkin?

-Sokeroitavat ihoalueet on hyvä kuoria noin päivää ennen sokerointia ja kosteusvoiteita-tai öljyjä ei tule laittaa käsiteltäville ihoalueille päivää ennen käsittelyä.

Poistettavan karvan tulee olla vähintää 0,5 cm pituista.  Tarkista että ihosi on ehjä ja terve.

8.  Entä onko jotain huomioitavaa käsittelyn jälkeen?

-Sokeroinnin jälkeen ei ole suositeltavaa hikoilla (sauna, urheilu)24h,

 -kainalosokeroinnin jälkeen älä käytä deodoranttia 24h,

-kasvosokeroinnin jälkeen ei ihoa tukkivia hajustettuja voiteita tai meikkejä 24h,

-ihoa ei pidä kuoria pariin-kolmeen päivään sokeroinnin jälkeen, mutta  sen jälkeen on tärkeää kuoria pari-kolmekin kertaa viikossa ihoa ja kosteuttaa hyvin päivittäin, jotta vältyttäisiin sisäänkasvaneilta karvoilta ja karvatupen tulehduksilta.

-älä altista sokeroituja ihoalueita auringolle tai solariumille kolmeen päivään karvanpoistoin jälkeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

#mc_embed_signup{background:#fff; clear:left; font:14px Helvetica,Arial,sans-serif; } /* Add your own Mailchimp form style overrides in your site stylesheet or in this style block. We recommend moving this block and the preceding CSS link to the HEAD of your HTML file. */

Tilaa uutiskirje ja liity SNYGG-sisäpiiriin

* indicates required
(function($) {window.fnames = new Array(); window.ftypes = new Array();fnames[0]='EMAIL';ftypes[0]='email';fnames[1]='FNAME';ftypes[1]='text';fnames[2]='LNAME';ftypes[2]='text';fnames[3]='ADDRESS';ftypes[3]='address';fnames[4]='PHONE';ftypes[4]='phone';}(jQuery));var $mcj = jQuery.noConflict(true);

Studio Snygg

Tekijämme tavoitat vaihteen numerosta 040 646 4462. Henkilökohtaiset numeromme löydät täältä.

Kauppakatu 15, 33210 TAMPERE
040 646 4462
[email protected]

Raatihuoneenkatu 2
13100 HÄMEENLINNA
040 153 4315
[email protected]

Varaa aika